Jaa sivu:

Kategoria: kilpailut

Elämää ruotsissa

Jätä kommentti

Ajattelin kirjoittaa hieman millaista elämäni ruotsissa on.

 

Olen asunut ruotsissa kohta 4 vuotta, se on pitkä aika. Olen opetellut ruotsin kielen 11 vuotiaan kun muutin ahvenanmaalle. Minulla kesti noin vuoden verran oppia kieli että puhuin sitä sujuvasti, helppoa se ei ollut. Se että olen kaksi kielinen nykyään on hieno asia, se on avannut monta uutta ovea minun elämässäni. Olen ehtinyt asua jo norjassa ja nyt ruotsissa. Yleensä sanon että osaan kummatkin kielet mutta en kumpakaan 100% :) Mutta pärjään molemmilla kielillä enemmän kuin hyvin.

Hyvä puoli että olen asunut ahvenanmaalla on että sieltä on niin lyhyt matka laivalla ruotsin puolelle. Olen ollut paljon ruotsissa ja tutustunut maahan. En olisi silti ikinä uskonut että muutan asumaan ruotsiin. Sanoin aina että en ikinä tule seurustelemaan ruotsalaisen kanssa, mutta sillainhan siinä kävi :) 4 vuotta tulee täyteen poikaystäväni kanssa, olemme  ehtineet asua ahvenanmaalla, norjassa, ruotsissa kahdessa eri kaupungissa Kristianstadissa ja nyt Linköpingissä.

Elämä ruotsissa on hieman erilaista kuin suomessa ja ahvenanmaalla. Saa nähdä miten pitkään menee ennen kuin tunnen itseni ruotsalaiseksi. Olen syntynyt ja asunut porissa 11 vuotiaaseen asti ja sitten ahvenanmaalla joten olen so saanut kokea itseni porilaiseksi sekä ahvenanmaanlaiseksi.

Jotenkin se aika kuin asuin Norjassa oli todella mukavaa aikaa, minu mielestä suomalaiset ja norjalaiset ovat melko samanlaisia ihmisiä.

Mitään negatiivisia kokemuksia minulla ei ole ollut, muuta kuin että tulen aina olemaan suomen ruotsalainen täällä ruotsissa. En ole ikinä halunnut alkaa puhumaan riikinruotsia tai muuttamaan minun tapaani puhua jotta kuuluisin paremmin porukkaan. Puhun ruotsia omalla tavallani ja niin se saa olla.

Ruotsi on isompi maa kuin suomi, täällä on niin paljon mitä pitää nähdä kuten Skåne, Gotlanti, pohjois ruosti, Småland, Dalarna. Monta paikkaa mihin aioin tutustua vuosien varrella. :)

Tukholma itsessään on jo niin hieno kaupunki.

 

Tulevaisuudessa haluaisin työskennellä ruotsi-suomalaisessa koulussa opettajana. Ajattelinkin tehdä koulutuksen aikana muutaman harjoittelu jakson sellaisessa koulussa Tukholmassa.

 

 

Yhteystiedot