Jaa sivu:

Kategoria: matkustelua

Tjörnarparen

Jätä kommentti

 

Peikkometsää ja Skoonea. Takuuvarmat joulutunnelman tuojat kun lumi puuttuu!

Tjörnarparen1

 

Juoksureissu Etelä-Ruotsiin joulukuun puolessavälissä oli itselleni hieno joululahja ja päätös vuodelle sekä kunnon tsemppaus tulevaa vuotta varten. Tapahtuman henki oli sanoinkuvaamaton; koko Tjörnarp oli tapahtumassa mukana ja Facebook-sivujen osallistujaesittelyt sekä etukäteisinformaatiot asettivat odotukset korkealle. Ei niinkään urheilulliset vaan viihtyvyysodotukset. Enkä pettynyt ja tällä kokemuksella eletään pitkälle vuoteen 2016. Täältä löytyy lisää kuvia ja tietoja juoksusta.

Monet kavereistani kysyivät, että miten olin ylipäänsä keksinyt lähteä Tjörnarpiin. Surffailin syksyllä ruotsalaisen trailkalenterin sivuilla ja Tjörnarparen jäi sieltä mieleen. Halusin juosta pidemmän lenkin ja Skoone on aina sydäntä lähellä. Olen pitkään halunnut vaeltaa enemmän Skooneledenillä ja tässä siihen oli oiva tilaisuus. Vähemmällä pakkauksella ja nopeammalla tahdilla (se ainakin oli toiveissa !;)

Juttelin Tjörnarperin ”isän” Lars Hektorin kanssa ja hän kertoi, kuinka idea juoksutapahtumasta oli saanut alkunsa: Lenkillä, juurikin samoissa maastoissa, polkujuoksijan flow-tunne (se että tekee mieli nauraa ääneen pelkästä juoksemisen ilosta) ja jalo ajatus siitä, että ”tämä täytyy muidenkin saada kokea”. Kun Skoonessa liikennöivä Pågåtåg aloitti liikennöinnin Tjörnarpin kautta, oli tapahtuma juoksemista vaille valmis. Reitti lähtee nimittäin 20 metrin päästä junapysäkiltä ja maisemat omat omasta mielestäni aivan huikeita ja teknisesti haastavia. Ensimmäisenä vuonna (2014) juoksijoita oli ollut parisenkymmentä, nyt meitä oli sata. Suurin osa (mukaanlukien minut) juoksee yhden kierroksen (50 km) ja tällä kertaa 100km matkalle lähti 6 osallistujaa.

Itse reitillä mieleen jäi peikkometsä ja hakkuualueet. Energiapisteet, joita oli sopivasti 10 km välein, rytmittivät juoksua hyvin. Hyvää seuraa, mutaa ja vettä riitti! Tapasin reitillä myös Coletten, johon tutustuin tammikuussa niin ikään juoksujutuissa. Siinä meni yksi kymppi kuulumisia vaihtaessa ja rapakoissa tarpoessa. Reitti kulki myös Nyrupin luontohotellin vierestä. Mielenkiintoinen paikka, mutta ei malttanut pysähtyä tällä kertaa. Sekä yksi mäki, sillä en tiennyt, että Skoonessa on mäkiä! Aina oppii jotakin uuttaJ

Maaliin tulon jälkeen paikallisella seurakuntakodilla tarjottiin kahvia ja voileipiä. Ei ole voileivät maistuneet niin hyviltä aikoihin, eivätkä todennäköisesti hetkeen maistukaan. Itse söin kaksin käsin, antaumuksella. Pöydän ääreessä käytiin reitin pahimmat rapakot lävitse ja juteltiin juoksemisesta ja paljon muustakin. Matkat sekä starttiin että takaisin majoitukseen onnistuivat todella kätevästi junalla ja se on mielestäni Skoonen yksi valttikorteista! Matkustaminen on todella helppoa ja etäisyydet lyhyitä.

Höör

Ja vielä kun juna-asemat ovat hienosti joulukoristeltuja, niin olosta ei voi muuta kuin nauttia! Tämä kuusi koristaa Höörin toria (heti juna-aseman vieressä)

Menomatkalla sain oman osani Ruotsin tiukennetusta rajakontrollista. Etelä-Ruotsin junaliikenne oli tukossa ja junat puolesta tunnista aina tuntiin aikatauluista myöhässä. Junia kuitenkin kulkee, joten perillepääsy ei ole ongelma, ajoitus saattaa vain heittää. Sain soittaa Lundin asemalta majoituspaikkaan Åkersbergiin, että en ehdi Hööriin ennen respan sulkeutumista. Eikä onneksi ollut ongelma. Nätisti kysymällä sain vielä kupin teetä. Majoituin hotellin retkeilymajaosastolla ja puitteet olivat kunnossa. Sunnuntain aamupala saa palvelualttiudesta erityiset pisteet, sillä noutupöytä katettin vaikka hotellissa oli vain kaksi majoittujaa. Pääsin kertaamaan juoksun kohkohdat tukholmalaisen Romainin kanssa, joka oli myös majoittumassa Åkersbergissä.

 

Åkersberg

Stiftagården Åkergberg! Ei voi muuta kuin suositella. http://akersberg.se/

 

Ei niin paljon hyvää etteikö jotain olisi jäänyt hampaankoloon – villisiat! Ja ennen kaikkea se, että niitä ei näkynyt! Ensi vuonna paremmalla onnella…Mukavaa joulunaikaa ja hyvää uutta vuotta!

Tjörnarparen3

Villisikojen puutteessa täytyi tyytyä selfieen!

Tjörn vs Bahamas

1 kommentti

Göteborgista 60 kilometriä pohjoiseen sijaitseva Tjörnin saari on tunnettu Bohuslääniläisista kallioista, tunnelmallisista pienistä saaristolaisyhteisöistä, triatlonistaan sekä traagisesta Almöbron sortumisesta vuonna 1980. Perjantaisin ja sunnuntaisin kannattaa lähteä matkaan joko tosi aikaisin tai myöhään, jos autojonoissa odottaminen ärsyttää vähänkin. Saari on nimittäin täynnä Göteborgin ja lähialueilla asuvien mökkejä! Kunta yrittää mökkeilijöiden ja turistien lisäksi huokutella myös ympärivuotisia asukkaita mitä kekseliäimmillä mainoskampanjoilla, esimerkiksi vertaamalla itseään Bahamasiin.

Pari viikkoa sitten ystäväni Anna meni naimisiin Tjörnin Rönnängnin kirkossa ja majoituimme kaveriporukalla Lekandersin Bär&Boende -B&B:hen. Sää suosi viikonloppua ja päivästä tuli ikimuistoinen niin hääparille kuin vieraillekin. Taksin saaminen keskellä yötä oli hieman haastavampaa, ja kuningasidea kävellä majoituspaikkaan takaisin oli ihan oikeastikin kuningasidea. Jos maisemat olivat hienot päivällä auringonpaisteessa, niin yöllinen tähtitaivas ja sopivan viileän kostea ilma antoi myöskin lisäulottovuuden elämykselle. Tjörn johtaa 1-0.

 

Majoituspaikka kerää myöskin pisteitä. Vastaanotto oli erittäin ystävällinen ja yrityksellä on mielenkiintoinen historia. Lekanders on vanhalla maatilalla sijaitseva perheyritys ja tilalla on ollut sikataloutta jo yhdeksässä polvessa 1600-luvulta lähtien. Paikan omistaja oli erittäin sympaattinen eläkkeellä oleva naishenkilö ja hän kertoi, kuinka lapsien tekoa piti jatkaa siihen asti, että tuli poika joka olisi jatkanut tilaa. Kolmella kuulemma onneksi selvisi, mutta maatilan pitäjäksi hänellä ei ollut haluja. ”No sitten me mietittiin, että B&B vois olla mukava juttu. Eihän me tiedetty miten sellanen perustetaan, mutta ainahan sitä maanviljelijällä pitää yrittää”. Vuodesta 2002 lähtien vanhassa sikalassa on ollut majoittujia ja vuosi vuodelta kiinnostus on kasvanut. Tänä vuonna ”eksoottisimmat” vieraat olivat tulleet Hawailta ja Mongoliasta. Huoneet olivat tilavia ja käyttöön saa myöskin ison keittiön ja terassin. Aamupalan ohi ei muuten kannata myöskään nukkua! http://www.lekander.nu/

Lekandersin ”bondefrukost”

 

 

Lekandersin omistaja ja sen tyttö. Huomasimme, että maailma on pieni, kun Ann-Sofiella ja minulla on yhteisiä tuttuja töiden kautta

Lekandersin omistaja ja sen tyttö. Huomasimme, että maailma on pieni, kun Ann-Sofiella ja minulla on yhteisiä tuttuja töiden kautta

Seuraavana viikonloppuna sain majoitusrahoille vielä enemmän vastinetta kun Lekandersin henkilökunta oli tien varrella kannustamassa meitä triathlonistejä! Osallistuin ystävieni Annan ja Emilin kanssa Tjörnin triatlonin puolimatkaan viestinä. Anna ui, minä pyöräilin ja Emil juoksi. 90 kilometrin pyöräilyosuus kiersi Tjörnin teitä ja tarjosi kattavan kuvan saaren asutuksesta. Naureskelin itsekseni kun mietin, että viikko sitten samoja teitä hipsittiin juhlakengissä pikkutuntien jälkeen kotiin ja nyt saa pyörällä vintata vastatuuleen. Välillä tuntui, että jalat käy mutta maisemat ei vaihdu! Perille ja takaisin kisakeskukseen Skärhamniin kuitenkin päästiin yllättävän hyvässä ajassa. Nordiska akvarellmuseettiin, joka sijaitsee Skärhamnissa ei kuitenkaan tällä kertaa kerinnyt mutta itse kylästä sai todella mukavan vaikutelman.

Itse tapahtumana Tjörn triatlon on sopivan pieni ja mutkailematon. Sunnuntaina oli vielä tarjolla sprinttimatkoja ja itsellä mieli teki kokemaan se varusteiden vaihdon hässäkkä ja viehätys. Vesi ei ollut kylmää ja märkäpuku lähti sujuvasti pois päältä. Pyöräily ei ollut yhtä kivaa kuin edellisenä päivänä mutta juoksu sitä mukavampaa. Jos Tjörn on paikkana koukuttava niin kyllä oli triatlonkin!

Valmiina sprinttimatkalle

 

Ai niin, kumpi voitti? Me, minä ja Tjörn. Hyvällä marginaalilla.

Viestissä voitimme itsemme sekä yhden muunkin joukkueen. Sprinttimatkalla tuloslistassa jäi taakse useampi nimi kuin eteen ja Tjörn pesi Bahamasin heti kättelyssä. Kunnan nettisivuilta pääsee lukemaan hyväntahtoisen vertailun: http://bahamas.tjorn.se/

Kebnekaisen kautta arkeen

Jätä kommentti

Kesän aikana Suomea on reissattu ristiin rastiin. Sekä ylös ja alas akselilla Helsinki-Enontekijö. Hienoja maisemia on vilahtanut ohitse niin auton ratista kuin pyöräillen, juosten, kävellen ja loppumatkasta ontuenkin! Paljon on kokemuksia kerätty reppuun: seikkailukisa, ultrajuoksu, mökkisaunominen, kansankylpylä, risusavottaa, museoita, ystäviä ja perhettä.

Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni tutustumaan myös Torniojokilaaksoon ja sen pohjoispuoleen. Reissut Oulussa asuessa suuntautuivat aina Kuusamoon tai etelään, joten tämä oli minulle musta aukko kartalla. Seutu ei kyllä pettänyt: vettä ja vihreyttä sekä vehreyttä yhdistettynä ajoittain vaaramaisemiin sekä rajat ylittävään vieraanvaraisuuteen ja rentoon otteeseen elämään! Myöskin kirjaimellisesti rajat ylittyivät ainakin minun kännykkäliittymällä; Ja kun signaalia haettiin naapurimaan puolelta oli sinne sama piipahtaa itselläkin. Tällä kertaa ei ollut kuitankaan tyytyminen ainoastaan Haaparannan kiertoajeluun vaan ohjelmassa oli Kebnekaisen huiputus!

Pääsin matkaan kokeneiden seikkailu-urheilijoiden kanssa ja ammattilaisten mukana peesatessa oli helppo mennä. Katse edellä menijän kenkiin ja ajoittain kiviin ja samassa tahdissa tassua toisen eteen! Kiviä kyllä riitti ja omat lenkkarit vetivät aika ajoin sutia vaellusreitin pikkukivisissä rinteissä, mutta sauvoista ja niistä isommista kivistä oli hyvä ottaa auttavaa otetta. Itse opin myös sen, että vaeltaessa tavaraa ei oikeasti tarvitse niin paljoa. Kengät ja vaatteet kun kastuvat joka tapauksessa; hyvällä tuurilla voi tällä päästä ensimmäiseen laaksoon kuivin kengin, mutta viimeistään rinteiden lumikinokset pitävät huolen siitä, että sukat pysyvät kosteina! Kun kengät on kasteltu ja repussa ei ole liikaa kantamista, niin jää enemmän energiaa itse matkanteosta ja maisemista nauttimiseen!

Nikkaluoktan keskuksesta on 19 km matka Kebnekaisen Fjällstationille, josta itse nousu huipulle alkaa. Matkaan saa esitteitä, jossa itse reitti ja sen vaiheet on kuvattu mielestäni todella hyvin. Osan matkasta Fjällstationille pystyy myös kulkemaan venebussilla, jos ei halua kävellä. Huiputuksen huiputus on ennen kaikkea Vierranvárrilta laskutuminen Kaffedalenin, josta viimeinen rutistus kohti Sydtoppenia alkoi. Palkinnoksi saa kyllä sitten kiivetä itse huipulle, jos kengissä on pitoa! Omani meinasivat pettää neljä metriä ennen huippua ja loppumetrin mentiin nelinkontin sauvoja apuna käyttäen. Alas tultiinkin sitten naurun kanssa persmäkeä – sopiva heinäkuun lopun aktiviteetti!

Fjällstation ja sen tunnelma tekivät myös vaikutuksen. Iso ruokasali ja iloinen puheensorina toivat minulle mieleen mukavia muistoja lapsuuden leirikeskuksista. Pöydistä noustiin vähän voivotellen, yksi ontui vasenta jalkaa, toinen oikeata polvea ja kolmas tuki molemmilla käsillä särkevää ristiselkää. Yhteistä kaikille oli, että kasvoilla on tyytyväinen ilme ja jalassa villasukat! Jos telttailu ei innosta, niin tämä vaikuttaa täydelliseltä majoitusvaihtoehdolta. Käyntiämme edellisenä päivänä Kebnekaisen Fjällstationilla oli tehty historiaa majoittamalla 340 ihmistä rankkasateen yllättäessä (normaalisti vuodepaikkoja on 210). Kotimatkalla teltalle pysähdyimme vielä täällä syömässä tämän ja varmaan tulevienkin vuosien parasta porkkanakakkua!

Reissu oli kaiken kaikkiaan unohtumaton kokemus ja tunnen itseni etuoikeutetuksi niin reissuseuran kuin säänkin puolesta. Kuvat eivät millään muotoa tee oikeutta maisemien mahtavuudelle ja alan pikku hiljaa ymmärtämään kuinka hyvä tuuri ja ajoitus meillä oli. Mennessä Kiirunassa oli syyskuinen sade, joka jatkui melkein Fjällstationille asti. Nukutun yön jälkeen aurinko tuli esille kuin tilauksesta ja juuri kun pääsimme itse huipulta alas, meni se pilven peittoon. Paluumatkalla huipulta auringonpaisteessa avautunut näkymä tuntui vähintäänkin epätodellselta, kun Kiirunassa autossa juostiin vesisadetta ja alle 10 asteen lämpötilaa suojaan ravintolaan.

Pienen muistutuksen reitin ”helppoudesta” ja nöyryydestä luonnossa liikkuessa antoi kuitenkin se, että P4 paikallisuutisten mukaan yksi norjalainen oli samana päivänä katkaissut jalkansa laskeutuessaan takaisin Fjällstationille. Tapasimme nämä norjalaiset matkan varrella muutamaan otteeseen ja onnettomuus oli tapahtunut vain noin puolisen tuntia siitä, kun näimme heidät matkalla huipun ”sokeritopalle”. Apua oli saatu suhteellisen nopeasti pelastushelikopterin muodossa, mikä myöskin kertoo hyvästä palvelutasosta reitin varrella.

 

Paluu arkeen kesän seikkailujen jälkeen koittaa maanantaina. Nyt lähden lieventämään töihinpaluuahdistuta Skatåsin pyöräpoluille ja uimaan reitin varrelle osuviin lampiinJ

Aurinkoa!

Jätä kommentti

Kesä kaikilla, loma osalla ja ilmoja pitelee! Göteborgilaiset ovat pian hätää kärsimässä kylmien kelien vuoksi. Onneksi hetkittäiset auringon pilkahdukset tuovat tekohengitystä kesähytinään ja misääriin. Osa ottaa ilmiön huumorilla, toiset ei.

Työkaverini Sara lähetti minulle snapchatin ”sitter och fryser i Slottskogen. Semester?” (istun ja palelen Slottskogenissa, lomako?) Seuraavana päivänä tuli uusi, jossa hän oli matkalla kotikaupunkiinsa junalla. Kuvaaan oli tarkoituksella otettu mukaan se paksumpi kesätakki mutta myös sopivan leveä hymy:) Facebookpäivitykset ovat lämpiminä päivinä ”ÄNTLIGEN” (VIHDOINKIN) -luokkaa auringonkuvilla ja viidellä hymiöllä sekä kolmella huutomerkillä, mutta muuten normaalia kylmempiä säitä syytetään loman pilaamisesta.

Turistit ovat tästä ”katastrofikesästa” autuaan tietämättömiä. Heitä virtaa kaupunkiin vain turisteilemaan tai osallistumaan kesän tapahtumiin. Tulevana viikonloppuna kaupunki esimerkiksi isännöi maailman suurinta juniorijalkapalloturnausta, jossa on sekä näköä että kokoa. 1600 joukkuetta 80 maasta tuo noin 40 000 tuhatta turistia kaupunkiin. Pelejä pelataan ympäri kaupunkia ja niitä pystyy seuraamaan myös netin kautta livenä. Tunnelma on aina huipussaan! http://www.gothiacup.se/

Mitä tekevät göteborgilaiset kesällä? Grillausta Slottskogenissa, hengailua ja uintia Saltholmenilla ja eteläisessä saaristossa, kahvittelua ystävien kanssa, retkeilyä ja Lisebergiä. Veneen omistajat omistavat kesänsä veneelleen ja lähtevät purjehtimaan, kesämökin omistajat suuntaavat täyteen pakatun autonsa pois kaupungista, jalkapalloperheet satsaavat Gothia Cupiin ja monet matkustavat sukulaisten luo. Säiden salliessa. Tai sitten ulkomaille. Joka tapauksessa lomalla pitää tehdä jotakin mielenkiintoista, uutta ja hienoa hyvässä säässä ja se suunnitellaan monesti hyvissä ajoin etukäteen. Mainitsinko jo, että kesää saattaa myös edeltää päättämisen vaikeus ja stressi, sillä tällainen yhtälö voi välillä olla mahdoton?

Tänä kesänä göteborgilaisia virtaa kaupungista poispäin varmaankiin normaalia enemmän. Kesäkuun puolivälissä Göteborgs-Posten uutisoi kokonaisen aukeaman verran tulevista kesän ilmiöistä: ”Toukokuun sateet loivat ennätyksellisen murhaajaetanavuoden”, ”Mansikkaräjähdys tulollaan”, ”Uintikelit antavat odottaa” ja ”Göteborgilaiset pakenevat saetta”. Göteborgilaiset matkatoimistot olivat jo reilu kolme viikkoa sitten myyneet lähes tulkoon kaikki matkansa Turkkiin, Kreikkaan ja Espanjaan, sillä moni ”pakenee” Göteborgin sateita. Juhannukseksi odotetut mansikat (5 miljoonaa litraa) jäivät odotuksen asteelle ja niitä povattiin tulevan seuraavien viikkojen aikana – riippuen säiden kehityksestä. Tämän päivän tuorein uutinen GP:ssä oli ”Sommaren är kort – semestern regnar bort”. Lämpö antaa siis odottaa.

Itse olen oppinut tästä uutisoinnista kielellisestikin paljon. Ruotsin sana ”semester” ei siis tarkoita pelkästään lomaa, vaan tarkoin suunniteltua lomaa hyvässä säässä. Kuumin vinkkini Göteborgiin matkaaville on kerrata sääfraasit joko vanhoista ruotsin kirjoista tai ensimmäisesta googletettavasta linkistä sekä käyttää niitä jäänmurtajana paikallisten kanssa keskustellessa. Kyllä sieltä viimeistään silloin hymy ja palvelualttius tulee esille vaikka paikallisia kuinka säät ketuttaisi!

Minun kesäni menee vuoroin vieraissa -periaatteella eli tutustuessa Suomen kesään!

Suomi – siellä pitäisi käydä!

Jätä kommentti

Täällä eletään myös syysloma-aikoja! Lomaa ei kuitenkaan tunneta syysloman nimellä, vaan täällä syksyn hengähdystaukoa kutsutaan marraskuu-lomaksi. Aivan, marraskuu ja ei, google-translate ei ole erehtynyt tai suomen kielen taitoni päässyt ruostumaan. Göteborgin alueella loma on perinteisesti viikolla, jolloin marraskuu alkaa. Mielestäni aina positiivista ajattelua parhaimmillaan; marraskuu tuntuu olevan jo hyvin lähellä joululomaa, jota tämän viikon jälkeen aletaan jo odottelemaankin!

Useimmat entisistä työkavereistani (kunnallisten koulujen puolella) ovat tämän viikon lomalla ja kaupungin museoissa ja liikuntapaikoilla riittää monenlaisia aktiviteetteja lomalaisille. Etelän aurinkomatkat ovat aikaa sitten varattu ylihinnoilla tällä viikolla työpaikalla on normaalia hiljaisempaa. Itse työskentelen tällä hetkellä aikuiskoulutuksen puolella ja olin vapaalla viime viikon.  Käytin tilaisuutta hyväkseni ja lähdin käymään Suomessa kavereiden luona!

Minulta on kysytty monesti kuinka hyvin viihdyn Göteborgissa ja miksi. Muutaman kerran olen vastannut spontaanisti, että täältä on helppo lähteä pois! Ja totta se kyllä onkin – liikenneyhteyksissä ei ole moittimista. Lentokettäbussi menee keskustasta Landvetterin kentälle 30 minuutissa ja lento Helsinkiin kestää tunnin ja 20 minuuttia. Myötätuuleen on jopa tultu tuntiin ja viiten minuttiin. Landvetterille on aina mukava lähteä, varsinkin kun lentokenttä kunnostettu keskikokoiseksi kansainväliseksi kentäksi. Muutaman vuoden takainen panostus on tuottanut ainakin omasta mielestäni tulosta; kauppoja, ravintoloita ja kahviloita riittää makuun kuin makuun ja viihtyvyydestä paikka saa ehdotonta plussaa. Muutamana viime kertana perinteisen Läkerol-paketin lisäksi mukaan on lähtenyt myös muita, tarpeellisia ja vähän vähemmän tarpeellisia, tuliaisia.

2014-10-22 19.43.27

2014-10-22 19.42.59

Suomen visiitin aikana kävin tutustamassa muun muassa Nuuksion kansallispuistoon, viettämässä aikaa Tampereella ja katsomassa Mika Nousiaisen romaaniin perustuvan Vadelmavenepakolaisen. Siinä Mikael Andersson (elokuvan yksi ruotsalaishahmoista) toteaa, että Suomi on eksoottinen maa, siellä pitäisi käydä! Kyllä vain, olen samaan mieltä! Monet paikallisista ystävistäni eivät ole käyneet Suomessa ja kysyvät usein mielenkiinnolla, että kannattaako sinne oikeasti lähteä. Totta kai kannattaa on standardivastaukseni, mutta ymmärrän kysymyksenasettelun. Täältä pääsee nimittäin samaan hintaa, ellei jopa halvemmalla, Euroopan isoimpiin kohteisiin tai aurinkoon jos sitä lomaltaan kaipaa. Suomi koetaan myös olevan vähän liian lähellä, jotta sinne kannattaisi lähtä ja osaa saattaa myös kielimuuri pelottaa.

Oma lomareissuni oli mitä parhain hyvien ystävien seurassa. Suomienergiaa tuli tankattua oikein olan takaan ja tällä jaksaa taas pitkään!

Yhteystiedot